keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Suomen kuuluisin luulosairas

PROLOGI

Aion nyt kirjoittaa asiasta, josta ei nykyisen tietosuojalain mukaan varmaankaan saa kirjoittaa: toisen ihmisen terveydentilasta. Jos et halua olla osana tätä harkittua rikosta, voit siirtyä suoraan vaihtoehtoiseen kirjoitukseen, joka seuraa tämän tekstin jälkeen ja jossa käsitellään sama asia laillisin keinoin otsikolla ”Suomen kuuluisin jossakin”. 
JA SITTEN TEKSTI:
Kari kertoi julkisesti olevansa luulosairas. Hän tiesi kärsivänsä neuroottisesta pelkotilasta, joka hänen kohdallaan ilmeni luulosairautena. Oire seurasi häntä lapsuudesta saakka ja hän suhtautui siihen humoristin täydellä vakavuudella. Ja vakava se olikin: nuorena hän saattoi saada näppylöitä pelkästä mielikuvituksesta, kun hän pelkäsi sairastuvansa rokkoon.

Vakava tilanne oli myös Karin lähipiirille, joka loputtomiin joutui kuulemaan mikä milloinkin oli vialla. ”Perhekuntaa tietenkin väsyttää kuunnella, missä minulla milloinkin on syöpä. Toimituksessakin kysytään aina, että missä sinulla on syöpä.”, Kari tunnusti. Toisaalta, hänen vaimonsa Lippe myös ymmärsi, että Karille oli normaalia olla sairas. Kaikkein vaikein oli tilanne, kun mikään ei vaivannut. Silloin Kari hermostui toden teolla, sillä eihän sitä voi tietää missä päin ruumista tauti piilee, jos se ei anna mitään oireita! Lipen muisteluiden mukaan silloin todella harvoin, kun Kari OLI sairas, hän oli erinomaisella tuulella ja lauhkea kuin lammas. Oli siis aina parempi, jos oli jotakin mistä huolehtia: ”Mutta nyt on uusi paniikki, näppylä kitalaessa ja syntymämerkki-pikasyöpä käsivarressa. Kaikki on siis O.K.”, kirjoitti Kari Visavuoresta Lipelle vuonna 1957.


Kari tiesi olevansa harvinaisen terve ihminen, mutta jos tapahtui jotakin epätavallista, oli hän heti valppaana. Hän itse totesi, että hänellä on tavattoman herkät mittarit ja useimmiten johtui mittarin herkkyydestä, että se vilkutti aivan turhaan. Jos joku perheenjäsenistä sairastui, alkoi Kari myös heti kulkea kuumemittari kainalossa. Kun iho tuntui kuivalta, Kari rapsutteli sitä mietteissään: ”Ei tää oo normaalia – tää on kuolevan ihmisen iho… Mulla voi kuitenkin olla joku vaarallinen sisustauti, joka antaa iho-oireita.”

Karilla oli vuosien varrella useita luottolääkäreitä, jotka saivat tottua hänen omalaatuiseen olotilaansa. Kari hyväksyi lääkärikseen vai niitä, jotka suhtautuivat hänen huoliinsa ymmärryksellä eivätkä yrittäneet vähätellä niitä. Erityisellä lämmöllä Kari muisteli tarunhohtoista tohtori Pentti Halosta, joka onnistui rauhoittamaan Karin pelkällä läsnäolollaan. Erään kerran Kari huomasi ensimmäisten sorminivelten kohdalla punaisia nystyröitä ja näytti niitä Haloselle ihmetellen, mitä ne ovat. Pentti Halonen vastasi: ”En minä tiedä”. Kari rauhoittui oitis. Koska Halonen ei tiennyt, mitä nystyrät olivat, ne eivät voineet olla vaarallisia.

Toki tilanne saattoi joskus olla surkuhupaisa, sillä Kari tiesi sairauksista aika tavalla ja saattoi tulla vastaanotolle valmiin diagnoosin kanssa. Näin kävi erään kerran, kun Kari kiirehti Halosen vastaanotolle, koska hänellä oli sisäinen verenvuoto ylemmässä suolistossa, ilmeisesti ohutsuolessa. Diagnoosin syynä oli musta kakka. Kärsivällinen Halonen kysyi, mitä Kari oli syönyt, mutta Kari väitti syöneensä ihan tavallista. ”Jos huomennakin on sama vaiva, niin täytyy ottaa röntgen”, tuumasi Halonen ja Kari oli paniikissa. Mutta seuraavana päivänä vaiva oli poissa: Kari ei ollut muistanut syödä toista pussillista lakritsia.

”Ainakin minä olen aina antanut lääkärilleni valmiin diagnoosin, joka pitää paikkansa. Tai sitten ei. Ihan niin kuin lääkärien omatkin diagnoosit”, totesi Kari.


EPILOGI
Jos luit tämän ja ihmettelet, mistä olen tekstini ammentanut, lue vaihtoehtoinen kirjoitukseni ”Suomen kuuluisin jossakin”, joka seuraa tässä seuraavana.

Suomen kuuluisin jossakin

Lue itse:
Ihmisen ääni, Kari Suomalainen. Toim. Maarit Niiniluoto. 
WSOY, 1977. s. 119.
Karin Lääkärikirja. Toim. Maarit Huovinen. 
Recallmed, 1991. s. 15.
Ihmisen ääni, Kari Suomalainen. Toim. Maarit Niiniluoto. 
WSOY, 1977. s. 119
Suomalainen, Lippe; Harkittua utopiaa. 
Otava, 1985. s. 117.
Suomalainen, Lippe; Harkittua utopiaa. 
Otava, 1985. s. 27.
Ihmisen ääni, Kari Suomalainen. Toim. Maarit Niiniluoto. 
WSOY, 1977. s. 162.
Suomalainen, Lippe; Vuosi Karin kanssa. 
Otava, 1982. s. 35.
Suomalainen, Lippe; Vuosi Karin kanssa. 
Otava, 1982. s. 34.
Karin Lääkärikirja. Toim. Maarit Huovinen. 
Recallmed, 1991. s. 40.
Karin Lääkärikirja. Toim. Maarit Huovinen. 
Recallmed, 1991. s. 33-34
Karin Lääkärikirja. Toim. Maarit Huovinen. 
Recallmed, 1991. s. 29.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Osasiko Kari todella ennustaa?

Osasiko Kari ennustaa? Miten muuten kolmekymmentä tai jopa neljäkymmentä vuotta sitten piirretyt kuvat voisivat olla niin ajankohtaisia, kuin ne ovat? Hallituksen venkoilut, maailmanpoliittiset suhdanteet ja arkipäivän tilanteet näyttäytyvät Karin piirroksissa sellaisina, kuin ne olisi piirretty juuri tänään. 

Karilta kysyttiin aikanaan, viihtyykö hän nykyhetkessä? Kari vastasi viihtyvänsä, mutta väitti olevansa aina eteenpäin menossa. ”Mieluummin elän tulevaisuudessa kuin nykyisyydessä”, hän sanoi. Mutta koska kyseessä on Kari, on hän hetken kuluttua jo lievässä ristiriidassa omien mielipiteidensä kanssa: ”Sitä voi kuvitella mitä tahansa, mutta on parempi pitäytyä tähän aikaan. Tulevaisuuteen ei voi varautua niin kovin tarkasti”. 

Osasipa Kari ennustaa tai ei, elelipä hän omassa nykyhetkessään tai tulevaisuudessa, niin yksi asia on hänen piirrostensa perusteella selvää: ihminen ei ole muuttunut miksikään. Maailma ympärillä saattaa muuttua, mutta ihminen ja hänen tekonsa toistuvat samankaltaisina vuosikymmenestä toiseen. 


Karin piirroksia on hauska peilata sitä vasten, missä tilanteessa ne on piirretty ja mikä tilanne on nyt.  Eräs tällaisista piirroksista on vuodelta 1976, jolloin Suomessa säädettiin ensimmäinen tupakkalaki. Laki tuli voimaan vuonna 1977 ja se kielsi tupakkatuotteiden myymisen alle 16-vuotiaille (!) ja tupakoinnin yleisissä kulkuneuvoissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Laki ei kuitenkaan velvoittanut esimerkiksi tupakkatuotteiden myyjää tarkistamaan ostajan ikää. Nykytilanteeseen verrattuna laki tuntuu vähintäänkin lepsulta, mutta Kari ennakoi heti lakiesityksen jälkeen, mitä tuleman pitää: tupakointi kielletään lopulta kokonaan. Kari rinnasti piirroksessaan tupakkalain ja vuoden 1866 alkoholilain, jolla kiellettiin kotitekoisen pontikan keitto. Enää ei olla kaukana Karin tulevaisuusvisiosta, tupakkalakia on tarkistettu ja kiristetty vuoden 1976 jälkeen noin 40 kertaa. 


Toinen mielenkiintoinen Karin piirros on vuodelta 1979, jossa hän ennakoi terveysvaroituksista, joita on ennen pitkää vaadittu miltei kaikkiin tuotepakkauksiin. Tuotepakkausten erilaiset varoitustekstit ovatkin nykyään muuttuneet jo parodiaksi itsessään, sillä esimerkiksi pähkinäpussin kyljestä voi lukea tekstin: ”Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää”. Niin todeksi piirros on muuttunut, että se ei enää ole lainkaan hauska samalla tavalla kuin se on ollut ilmestyessään. 


Mutta uskokaa tai älkää, Kari ei ihan aina ollutkaan oikeassa eikä toden totta osannut ennustaa. Siitä esimerkkinä olkoon yllä oleva kuva vuodelta 1964. Beatles-mania oli tuolloin hurjimmillaan ja sattumoisin juuri sinä vuonna 76-vuotias ranskalainen laulaja, alan todellinen supertähti Maurice Chevalier konsertoi Suomessa. Koska Karin mielestä jazz- ja popmusiikki oli ”aikamoista himphamppua” eikä hän ymmärtänyt beatlemaniaa ollenkaan, ilakoi hän kuvittelemalla millaisia täriseviä ukkeleita popparit olisivat ehtiessään hurmaavan Chevalierin kanssa samoille vuosiluvuille. ”Tämä ruma rääkyminen ja hirveä jumputus, se on hyvin halpa huuli”, Kari ihmetteli, vaan kuinkas sitten kävikään? Ringo Starr täyttää tänä vuonna 78 vuotta, kiertää edelleen maailmaa ja vetää Helsingissäkin jäähallin täyteen tähtimuusikoita pursuavan kokoonpanonsa kanssa. Eikä loppua ole näkyvissä, sillä Ringo on luvannut keikkailla niin kauan kuin rumpukapulat pysyvät kädessä!

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi-neidon matkassa

Jostain syystä maat esitetään useimmiten naishahmoina, ja niinpä Suomeakin ryhdyttiin kuvaamaan Suomi-neitona jo 1700-luvulta lähtien. Kari Suomalaisen pilapiirroksissa Suomi-neito on seikkaillut alusta asti eli 1950-luvulta lähtien, mutta toisin kuin muiden taiteilijoiden teoksissa, Karin Suomi-neito ei aina selviä ilman kolhuja ja ikääntymisen merkkejä. Parasta Karin Suomi-neidossa onkin se, miten se tempautuu mukaan historian tapahtumien pyörteisiin.


Suomi-neito näyttäytyy Karin kuvissa ikuisena optimistina, peräänantamattomana ja ehkä jopa pikkuisen naiivina hahmona. Siinä missä muut maat tuntuvat hyvin olevan perillä toistensa tekemisistä ja tulevaisuuden suunnasta, Suomi-neito joutuu aina tekemään päätöksensä yksin. 1970-luvun pahan laman ollessa taittumassa parempaan Karin Suomi-neito juoksee "kansainvälisen suhdannenousu"-junan perässä minkä kintuistaan pääsee, mutta erehtyy lopulta raiteista eikä pääsekään kyytiin. Muu maailma kyllä nautiskelee leppoisasta tunnelmasta junavaunussa. Tilannekuva, jonka taustatilanne ei ole hauska: Suomella ei mennyt hyvin.


Kari oli omallaan tavallaan isänmaallinen mies. "Minä olen Suomeen ja Suomi minuun tyytyväinen", hän tuumiskeli kerran. Kari suhtautui hyvin epäluuloisesti kaikkeen kansainväliseen yhteistyöhön, jonka hän koki vievän Suomen omaa päätäntävaltaa pois kotimaasta. Olipa kyse vapaakaupasta, yhteisestä valuutasta tai Euroopan Yhteisöstä, Kari oli sitä vastaan. Isot herrat huijaavat Karin kuvissa viatonta Suomi-neitoa, lipevä EEC-herra pelaa rättipokassa Suomi-neidon ihan alasti. 


Euroopan Unioniin liittymistä vastaan Kari jaksoi kuvissaan taistella loppuun asti. Tämä on sikäli hauskaa, että Helsingin Sanomat oli yksi vaikutusvaltaisimmista jäsenyyden kannattajista. Tulihan siinä tietysti mukavanlaista ristiriitaa, kun ensin pääkirjoituksessa otetaan pontevasti kantaa jäsenyyden puolesta ja kirjoituksen alla Karin piirroksessa koko touhu leimataan idioottimaiseksi. Karin silmissä näytti siltä, kuin Suomi-neito syöksyisi hallitsemattomasti, kädet silmillä eli mitään ymmärtämättä ja seurauksista välittämättä kohti Euroopan Yhteisöä. 

Ei Suomi-neidolla aina kotimaassakaan helppoa ollut. Karin piirrosten suosikkihahmo, ikinuori, häikäilemätön ja omaa etuaan tavoitteleva presidentti Kekkonen on hienossa "Keisarivalssi"-kuvassa kaapannut sievän Suomi-neidon sellaiseen tanssin pyörteeseen, etteivät jalat enää osu maahan. Kekkonen vei, Suomi vikisi.

Kari päätti aikanaan, että hän ei piirroksissaan vanhenna koskaan Kekkosta: Kekkonen säilyi aina samannäköisenä vaikka ikävuosia kertyi kuinka paljon. Samaa kohtaloa ei saanut Suomi-neito. Suomi-neito rapistuu vuosien saatossa, pulskistuu, saa silmäpussit ja hiuksetkin saattavat hapsottaa. Niin käy, jos suomettuu liikaa...


Oma suosikkikuvani Suomi-neidosta kiteyttää mielestäni koko sodanjälkeisen Suomen historian yhteen piirrokseen. Kun Harry Kivijärven suunnittelema presidentti J.K. Paasikiven muistomerkki julkistettiin, herätti se valtavasti keskustelua. Kaikista moderneista taideteoksista ja monumenteista se oli myös Karin suosikki, sillä hän kommentoi sitä usealla piirroksella. Muistomerkki koostuu kahdesta jykevästä, mustagraniittisesta kivipaadesta ja sen nimi on "Itä ja Länsi". Kuten aina, monumentin abstraktinen muotokieli ei saanut varauksetonta hyväksyntää, vaan osa olisi mieluusti nähnyt Paasikivestä tehtävän niin sanotun "näköispatsaan". Karin hervottoman hauska ja viiltävän terävä kuva iski keskelle tätä figuratiivisen ja abstraktin taiteen kiistakeskustelua. 


"Minun piirroksissani on se ikävä puoli, että ne jollain tavalla pitävät paikkansa", Kari Sanoi. Ja niinpä, mitäpä muutakaan Suomen ja Suomi-neidon taival on ollut kuin tasapainoilua idän ja lännen välissä!

perjantai 29. syyskuuta 2017

"Sota on osa luonnon järjestystä"

Kari oli sodan käynyt mies. Hänen osaltaan sota alkoi koulutuksella huhtikuussa 1940 ja päättyi joulukuussa 1944. Sotaväkeen astuessaan Kari oli 20-vuotias nuorukainen, herkkä taideopiskelija, joka mietti kestäisikö sodan arkea. Kari huomasi kuitenkin pian, että sota oli hänelle "melko lailla käytännön juttu"; silloin on lähinnä kiinnostunut siitä, saako syödäkseen ja säilyykö hengissä. Kun Kari näki sodassa ensimmäiset ruumiit hän totesi hämmästyneenä, etteivät ne vaikuttaneet häneen ollenkaan. "Joko koneistoni on niin panssaroitu tai sitten minulta puuttuu kyky tuntea inhimillisesti", hän itse pohti.

Jälkeenpäin Karilla ei ollut mitään tarvetta nostalgisoida sotaa tai edes muistella sitä. Sota ei ollut Karin elämän suurin tapahtuma. Eniten Kari arvosti sodassa sitä, että hän pääsi tutustumaan erilaisiin ihmistyyppeihin. "Kun olin niin tyhmä, etten koskaan päässyt upseeriksi, olin miehistön kanssa samassa korsussa. Kun kaksikymmentä miestä oli yhdessä korsussa, ja samanlaisia korsuja ympärillä, niin pääsi säätyajattelusta", hän totesi myöhemmin.
Karin maailmankuvassa sota on osa luonnon järjestystä. Se ei tarkoita sitä, että Kari ihannoisi sotaa vaan päinvastoin: hänen mielestään sota on karkea ja vastenmielinen tapahtuma. Mutta koska Karin mielestä ihmisella ei ole muita vihollisia kuin ihminen, niin sota on välttämätön luonnon tasapainon takia.

Historia kulkee Karin mielessä kehää, jokainen sukupolvi noudattaa tavallaan samaa kaavaa. "Ihmisillä on reviiriajattelu niin kuin eläimillä. Ikuinen taistelu syntyy siitä, että jokainen kulttuuri on ekspansiivinen. Jos näin ei ole, kulttuuri latistuu, käpertyy itseensä. Se menee kuin gramofonilevy, aina pienempiä ja pienempiä kierroksia", Kari selitti.
Kari ei jaksanut uskoa aseistariisuntaan, hän irvaili rauhanmarsseille ja ydinaseettomalla Pohjolalle. YK:n toimintaan Kari pettyi pahasti, ja piikitteli sitä toistuvasti. YK ei Karin mielestä koskaan pystynyt vaikuttamaan kansainvälisen rauhan puolesta, vaan se sulkeutui omaan linnoitukseensa laatimaan yhdentekeviä julkilausumia.
Suomi menetteli Karin mielestä järkevästi toisessa maailmansodassa. "Viisaasti ollaan sumplittu, luultavasti ihan omaa tyhmyyttämme. Jumala suojelee humalaisia ja hulluja, ja suomalaiset ovat molempia", hän sanoi.

Vaikka sota on Karin mielestä välttämättömyys, oli hän siitä onnellinen, "ettei sellaista näytelmää jokaiselle sukupolvelle tarjota." Kyllä Karin mielestä tyhjyyden voi toisellakin tavalla täyttää, elämän saa kulumaan ja voi tapahtua jotain tärkeämpääkin. Karin äiti, Estelle Suomalainen, tosin toisinaan huokaili: "Milloin tulisi taas sota? Silloin ihmiset olisivat niin iloisia ja ystävällisiä toisilleen."

"Rehellisesti sanoen en suosittele", Kari lopulta totesi sodasta vanhoilla päivillään.




maanantai 26. kesäkuuta 2017

"Musiikissa ei ole huumoria"

"Musiikki on minulle läheisempi kuin kuvataide", sanoi Kari aikanaan. Musiikki olikin asia, johon Karilla oli suhde koko ikänsä: hänen isänsä Yrjö Suomalainen oli viulutaiteilija, musiikkikriitikko ja - kirjailija, äiti Estelle oli opiskellut konservatoriossa ja hänen sisarensa Maaria Eira oli oopperalaulaja. Kari itse oli pistetty pienenä soittamaan viulua ja kouluorkesterissa hän soitti pasuunaa. Keski-ikäisenä hän innostui fagotin soitosta ja suunnitteli pitkään säveltävänsä oopperan – mikä sitten tosin jäi tekemättä.

Kari suhtautui musiikkiin sillä tavalla, kuin huumoria työkseen tekevä ihminen suhtautuu moneen asiaan: vakavasti. "Musiikilla voi ilmaista melkein mitä tahansa paitsi huumoria. Jos musiikissa esiintyy huumoria, se on parodiaa, mutta musiikissa itsessään ei ole huumoria", Kari väitti.

Kari HS 1963

Karin lempisäveltäjä oli Schumann, romantikko. "Uudemmista" säveltäjistä Karin suosikkeihin kuuluivat Stravinsky, Strauss ja Sibelius. Lienee tarpeetonta sanoa, että jazz- ja popmusiikki – räkämusiikki – olivat Karista aikamoista himphamppua ja elektronimusiikki täysin epätervettä. 

Kari HS 1961


Kari myönsi kuitenkin rehdisti, että osasyy hänen nuivaan suhtautumiseensa kaikkeen moderniin oli se, että hän oli liian laiska tutustumaan uusiin taidevirtauksiin: "Enhän minä hallitse modernia runouttakaan, koska se vaatisi perehtymistä. Minusta taiteen pitää olla vaivatonta, ei se saa olla aivovoimistelua."

Jollain muotoa moderni musiikki kuitenkin kiehtoi Karia, sillä hän palasi siihen usein piirroksissaan. Varsinkin koneellisesti tuotettu musiikki askarrutti Karia ja sai hänet jo vuonna 1961 luomaan piirroksiinsa sävellystietokoneen. Sama kone näyttäytyy toisessa kuvassa kymmenen vuotta myöhemmin, mutta silloin kuvan taustalla oli hyvin mielenkiintoinen asia: ensimmäinen suomalainen sävellystietokone, taiteilija Erkki Kurenniemen rakentama Dimi-A. 

Kari VS 1971

Tänä keväänä menehtynyt Erkki Kurenniemi (1941-2017) oli suomalaisen elektromusiikin pioneeri. Hän rakensi ensimmäisen Dimin Kulosaaressa sijaitsevassa Elektromusiikki Oy:n tiloissa vuonna 1970. Elektromusiikki Oy:n omistaja Jouko Kottila oli Kurenniemen tuttu, ja Kurenniemellä oli tapana oleskella liikkeen tiloissa ja askarrella omia kokeilujaan. Ensimmäistä Dimi-soitinta soitettiin koskettamalla kahdella metallipuikolla päällyksen piirilevyssä olevia kytkentäliuskoja. Seuraava Kurenniemen Dimi toimi jo hämmästyttävästi videokameran eli liikkeen avulla. 

Erkki Kurenniemen edelläkävijän merkitystä yhtään vähättelemättä täytyy kuitenkin sanoa, että ensimmäisten syntetisaattoreiden musiikillinen soundi ei juuri korvia hivellyt. (Katso Yle Elävä arkisto: DIMI, suomalainen syntetisaattori). Karin kuvatulkinta asiasta on myös kovin satukirjamainen, joko tietoisesti tai siksi, ettei Karilla ollut mitään käsitystä miltä tällainen syntetisaattori oikeasti näytti – tai miltä se kuulosti. "Sähköisen" äänen kuvaaminen ja kirjaaminen ei oikein luonnistunut, siksi Karin sävellystietokone sanoo Piip ja Kukkuu.

Luulisi siis, että koska Kari inhosi modernia ja ihaili vanhaa musiikkia, hän olisi piirroksissaan myös osoittanut arvostuksensa esimerkiksi klassisen musiikin laulajia kohtaan. Mutta vielä mitä, eihän Kari olisi Kari, ellei hän olisi pilkannut kaikkia samalla tavalla. Laulajat varsinkin olivat usein Karin piirrosten pilkan kohteina, joten otetaan tähän loppuun yksi esimerkki siitä.  Liekö laulajiin kohdistuvassa arvostelussa taustalla se, että sisko Maaria Eira oli varsin omapäinen persoona ja myös Karin vaimo Lippe teki uraa laulajana. Kari kun olisi mielellään ollut aina huomion keskipisteenä ja perheen muissa jäsenissä ilmennyt lahjakkuus vei huomion hänestä pois!

Kari HS 1987