torstai 6. heinäkuuta 2023

Kypäräpappi, laiha duunari ja iso isäntämies.

 Pilapiirroksessa olennaisinta on kiteyttäminen. Vaikeakin asia pitää saada ymmärrettäväksi vain muutamalla viivalla ja lyhyellä tekstillä. 

Kari sanoi: "Kaiken takana täytyy olla hyvin selvä maailmankuva, kaava, mihin suhteuttaa eri tapahtumat. Piirrosta tehtäessä siitä täytyy tietää oikeat asiat. Vasta kun aihe on selvä, sen voi kiteyttää. Ja tämä kiteyttäminen on tärkeää."

Yksi esimerkki Karin loistavasta kiteyttämisen kyvystä ovat puoluehahmot. Syntyessään 1960-luvulla ja vielä pitkälle 1970 ja jopa 1980-luvulle asti ne heijastelivat monen mielestä osuvasti puolueiden perusajatusta. Luotuaan jokaiselle puolueelle ihmishahmon Kari pystyi kertomaan monimutkaisenkin poliittisen asian näpäkän yksinkertaisesti. 




Jos puolue oli iso, oli sen hahmokin isompi, pienet puolueet olivat hahmoinakin pikkuisia. Kokoomuksesta tuli pappi, joka piti päässään kypärää. Karin mielestä Kokoomuksessa kiteytyi ajatus uskonnosta ja isänmaasta - siksi hahmo sai liperin ja kypärän. Maalaisliitto ja myöhemmin Keskustapuolue saivat hahmokseen ison maatalon isännän. Sosiaalidemokraatteja edusti laiha duunarimies haalarissaan ja Kommunistinen puolue sai hahmokseen lähes operettimaisen hahmon punahuiveineen ja resuisine vaatteineen. Pienpuolueet, kuten Liberaalit ja Ruotsalaiset, saivat tyytyä pikkuhahmoihin: Ruotsalaiset Kari esitti vähän "bättre folk"-tyyliin, hahmolla on knalli, puku ja viikset. Liberaalit saivat tunnusmerkikseen ison myllynkivikauluksen. Se viittasi kaulusköyhälistöön, jolla viitattiin korkeasti koulutettuihin, mutta pienipalkkaisiin henkisen työn tekijöihin.




Toinen nerokas ajatus Karilla oli antaa myös hallitukselle yksi ihmishahmo, joka edusti aina koko hallitusta. Hallitusta edusti aika persoonaton suuri pukumies, jolla oli silinterihattu päässään.  Silinterihattu merkitsi Karilla myös sitä, että henkilö toimi ministerinä. Eli jos hahmolla, oikealla tai keksityllä, kuten Kokoomuksella, olikin päässään silinteri, tarkoitti se ministeripestiä ja hallituspaikkaa. 



Tällaisilla pikku kikoilla Kari helpotti asioiden yksinkertaistamista ja kertomista. Hän sanoi:" Jos piirrät yhden viivan, joka on kohdallaan, et enempää tartte."





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti