"Musiikissa ei ole huumoria"

"Musiikki on minulle läheisempi kuin kuvataide", sanoi Kari aikanaan. Musiikki olikin asia, johon Karilla oli suhde koko ikänsä: hänen isänsä Yrjö Suomalainen oli viulutaiteilija, musiikkikriitikko ja - kirjailija, äiti Estelle oli opiskellut konservatoriossa ja hänen sisarensa Maaria Eira oli oopperalaulaja. Kari itse oli pistetty pienenä soittamaan viulua ja kouluorkesterissa hän soitti pasuunaa. Keski-ikäisenä hän innostui fagotin soitosta ja suunnitteli pitkään säveltävänsä oopperan – mikä sitten tosin jäi tekemättä.

Kari suhtautui musiikkiin sillä tavalla, kuin huumoria työkseen tekevä ihminen suhtautuu moneen asiaan: vakavasti. "Musiikilla voi ilmaista melkein mitä tahansa paitsi huumoria. Jos musiikissa esiintyy huumoria, se on parodiaa, mutta musiikissa itsessään ei ole huumoria", Kari väitti.

Kari HS 1963

Karin lempisäveltäjä oli Schumann, romantikko. "Uudemmista" säveltäjistä Karin suosikkeihin kuuluivat Stravinsky, Strauss ja Sibelius. Lienee tarpeetonta sanoa, että jazz- ja popmusiikki – räkämusiikki – olivat Karista aikamoista himphamppua ja elektronimusiikki täysin epätervettä. 

Kari HS 1961

Kari myönsi kuitenkin rehdisti, että osasyy hänen nuivaan suhtautumiseensa kaikkeen moderniin oli se, että hän oli liian laiska tutustumaan uusiin taidevirtauksiin: "Enhän minä hallitse modernia runouttakaan, koska se vaatisi perehtymistä. Minusta taiteen pitää olla vaivatonta, ei se saa olla aivovoimistelua."

Jollain muotoa moderni musiikki kuitenkin kiehtoi Karia, sillä hän palasi siihen usein piirroksissaan. Varsinkin koneellisesti tuotettu musiikki askarrutti Karia ja sai hänet jo vuonna 1961 luomaan piirroksiinsa sävellystietokoneen. Sama kone näyttäytyy toisessa kuvassa kymmenen vuotta myöhemmin, mutta silloin kuvan taustalla oli hyvin mielenkiintoinen asia: ensimmäinen suomalainen sävellystietokone, taiteilija Erkki Kurenniemen rakentama Dimi-A. 

Kari VS 1971

Tänä keväänä menehtynyt Erkki Kurenniemi (1941-2017) oli suomalaisen elektromusiikin pioneeri. Hän rakensi ensimmäisen Dimin Kulosaaressa sijaitsevassa Elektromusiikki Oy:n tiloissa vuonna 1970. Elektromusiikki Oy:n omistaja Jouko Kottila oli Kurenniemen tuttu, ja Kurenniemellä oli tapana oleskella liikkeen tiloissa ja askarrella omia kokeilujaan. Ensimmäistä Dimi-soitinta soitettiin koskettamalla kahdella metallipuikolla päällyksen piirilevyssä olevia kytkentäliuskoja. Seuraava Kurenniemen Dimi toimi jo hämmästyttävästi videokameran eli liikkeen avulla. 

Erkki Kurenniemen edelläkävijän merkitystä yhtään vähättelemättä täytyy kuitenkin sanoa, että ensimmäisten syntetisaattoreiden musiikillinen soundi ei juuri korvia hivellyt. (Katso Yle Elävä arkisto: DIMI, suomalainen syntetisaattori). Karin kuvatulkinta asiasta on myös kovin satukirjamainen, joko tietoisesti tai siksi, ettei Karilla ollut mitään käsitystä miltä tällainen syntetisaattori oikeasti näytti – tai miltä se kuulosti. "Sähköisen" äänen kuvaaminen ja kirjaaminen ei oikein luonnistunut, siksi Karin sävellystietokone sanoo Piip ja Kukkuu.

Luulisi siis, että koska Kari inhosi modernia ja ihaili vanhaa musiikkia, hän olisi piirroksissaan myös osoittanut arvostuksensa esimerkiksi klassisen musiikin laulajia kohtaan. Mutta vielä mitä, eihän Kari olisi Kari, ellei hän olisi pilkannut kaikkia samalla tavalla. Laulajat varsinkin olivat usein Karin piirrosten pilkan kohteina, joten otetaan tähän loppuun yksi esimerkki siitä.  Liekö laulajiin kohdistuvassa arvostelussa taustalla se, että sisko Maaria Eira oli varsin omapäinen persoona ja myös Karin vaimo Lippe teki uraa laulajana. Kari kun olisi mielellään ollut aina huomion keskipisteenä ja perheen muissa jäsenissä ilmennyt lahjakkuus vei huomion hänestä pois!

Kari HS 1987