keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Originaali omaksi – viskipullolla

Me täällä Visavuoren museossa toisinaan kehuskelemme, että meillä on kokoelmissa yli 8000 Karin originaalipiirrosta. No, se on kyllä vale. Piirroksia toki on vähintään tuo määrä, mutta kaikki ne eivät ole alkuperäisiä piirroksia. Kari myi aikanaan piirroksia niitä kysyville, ja säilytti näistä piirroksista itsellään vain kopion. Visavuoren museon kokoelmat pitävät siten sisällään sekä alkuperäisiä että valokopioituja piirroksia.

Karin piirroksia ostivat aikanaan sekä erilaiset yritykset, puolueet, ammattiyhdistysliikkeet ja järjestöt, että myös yksityiset henkilöt. Kuten arvata saattaa, ostetut piirrokset ovat osuneet jollakin tavalla juuri ostajan nauruhermoon ja liittyvät usein suoraan omaan toimialaan tai ammattiin. Tästä mainio esimerkki on oheinen Vilho Pahkaa kuvaava piirros:

– Meitillä on ny armeija, muttei vihollista. Parree 
sekin kun että olis vihollinen muttei armeijaa.
HS 1988
Originaalin omistaa Juha Moisio.

Juha Moisio oli tuolloin töissä Pääesikunnan tiedostusosastolla ja kertoman mukaan piirros vain "kolahti". Piirros siirtyi Moision omistukseen hänen muistinsa mukaan noin 300 markan hintaan. Originaalipiirrosta ei haettu Karilta itseltään, vaan Kari toimitti sen kehystysliikkeeseen ja ostaja sai lunastaa piirroksen sieltä valmiiksi kehystettynä. Kari oli määritellyt liikkeeseen tarkkaan, miten piirrokset tulee kehystää. 

Juha Moisio kertoo, että kuva on hänellä edelleen näkyvällä paikalla kotonaan. Visavuoren museon kuvatietokannan tiedot pitävät siis yhä paikkansa: Kari merkitsi jokaiseen kuvaan ostajan nimen ja tuo alkuperäisen ostajan nimi on meillä tiedossa. Vilho Pahkan kuvan kohdalla lukee: "Arkistossa kopio. Originaalin omistaa Vääpeli Juha Moisio, Helsinki." 

Aika monen kuvan kohdalla omistajatiedot ovat kuitenkin jo historiaa, sillä varsinkin yksityisten ihmisten ostamat piirrokset ovat vähitellen siirtyneet huutokauppojen kautta uusille omistajille. Tällä hetkellä Karin originaalipiirroksen voi hyvällä lykyllä löytää huutokauppojen listoilta noin 100-150 euron hintaan. 

HS 1991
Kuvassa Martti Ahtisaari, joka teki pitkän uran
YK:ssa ja on erikoistunut nimenomaan vaikeiden
kriisialueiden rauhanvälittäjän tehtäviin.
Originaalin omistaa Martti Ahtisaari.

Poliitikkojen kohdalla Karilla oli kuvilleen oma hinnoittelu. Kari tuumi, että koska hän saa elantonsa piirtämällä poliitikkoja, ei poliitikkojen tarvitse välttämättä maksaa piirroksista. Tai siis maksaa rahaa. Viskipullo taisi olla se tavallisen keino lunastaa itseään kuvaava piirros. Näin muistavat esimerkiksi presidentit Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari, jotka molemmat ovat pyytäneet Karin piirroksia itselleen. 

Poliittiset puolueet, ammattiyhdistykset, järjestöt ja yritykset ovat kautta aikojen olleet Karin asiakkaita. Piirrosten kohteet ovat ymmärtäneet nauraa itselleen ja Kari muistelee, kuinka sihteerit tilasivat häneltä originaaleja työnantajilleen. Kari osasi olla ammattimaisen ylpeä tuotoksistaan: "Vaikka on rumaa kehua itseänsä, niin piirrokseni ovat tasokkaita", hän sanoi. Ei-yksityisille ostajille piirrosten hintahaarukka olikin vähän korkeampi, ainakin 1970-luvulla piirrokset maksoivat 500-1000 markkaa. Kari rinnasti piirroksensa taidegrafiikkaan, jonka vedokset tuolloin maksoivat noin 600-700 markkaa. "Ja minun piirrokseni ovat originaaleja", hän huomautti. 

– On niitä hyviäkin yhden asian liikkeitä, 
niikuin esimerkiks toi alkoholiliike.
HS 1982
Originaalin omistaa Oy Alko Ab

Joillekin tahoille on kertynyt aika mukava Karin alkuperäisten kuvien kokoelma. Yksi tällaisista on Alko. Alko ymmärsi alusta asti Karin alkoholipolitiikkaa kommentoivien piirrosten nerokkuuden ja hankki systemaattisesti omistukseensa piirroksia, joissa keskustellaan viinasta, alkoholimonopolista tai Alkosta itsestään. 

Karille originaaliteosten myynti oli yksi osa toimeentuloa. Helsingin Sanomat maksoi Karille kuukausipalkkaa, mutta toisin kuin yleisesti luullaan, palkka ei ollut tähtitieteellinen. Enemmän Kari tienasi esimerkiksi kirjojen myynnillä ja muilla oheistuotteilla. Kaikki tulopurot yhteenlaskettuna Kari saattoi kyllä lukea itsensä Suomen taitelijoiden joukossa parhaiten toimeentulevien joukkoon. "Kyllä minä olen sen eteen työtä tehnyt ja teen edelleen; siinä suhteessa minulla on hyvä omatunto", Kari kuitenkin tähdensi. "Kyllä minulle raha on aina tervetullut. Eikä ole mikään häpeä tienata."

Lopuksi vielä tietoisku Karin piirroksista kiinnostuneille: Jos havittelet itsellesi Karin pilapiirrosoriginaalia älä kysy sitä Visavuoren museolta – me emme myy kokoelmiamme. Äläkä ole yhteydessä Karin perikuntaan, sillä heillä ei originaalipiirroksia ole. Tarkkaile sen sijaan huutokauppoja; jos hyvin käy, mieleinen piirustus ilmestyy myytäväksi ja voit lunastaa sen itsellesi. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti