Maailman sydämessä – Pariisissa

Nythän on niin, että ilman Pariisia ei olisi Visavuorta. Ei sen puoleen myöskään Halosenniemeä, eikä Kalelaa.  Jossain siellä, 1880-luvun boheemin Pariisin sydämessä, halvassa taiteilijoiden suosimassa kuppilassa päätettiin eräänä viininhuuruisena yönä näiden ateljeekotien rakentamisesta. Emil Wikström on muistellut, kuinka hän, Axel Gallén ja Pekka Halonen  "löivät nyrkkiä pöytään ja päättivät, että nyt lähdemme takaisin Suomen korpiin ja rakennamme itsellemme torpat."

Päätös ei tarkoittanut sitä, että rakkaus Pariisiin olisi kaikonnut. Pariisi oli edustanut nuorille suomalaisille taiteilijoille kaikkea sitä vapautta, mitä Suomessa ei ollut tarjolla. Vapautta ennen kaikkea taiteen saralla, lupaa työskennellä yötä päivää uusien ideoiden ja ystävien tuella, mahdollisuutta käyttää eläviä malleja ja viis välittää normaalin arjen sujumisesta.

Toki muutama juhlakin matkan varrella saattoi osua, vaikkapa Academie Julianiassa, missä sekä Gallén että Wikström opiskelivat. Gallen-Kallelan Museon kuvassa Emil Wikström keskellä ja Axel Gallén etualalla.

Pariisi oli 1800-luvun lopulla kaiken uuden taiteen keskus. Emil Wikström oli lähtenyt opiskelemaan Wieniin, missä taideopetus oli vielä hyvin klassista ja perinteistä. Axel Gallén sai kuitenkin Wikströmin houkuteltua Pariisiin imemään itseensä uusia ihanteita. Realismi teki tuloaan, ja kaikki outo, alkuperäinen ja eksoottinen houkutteli: japonismi,  alkuperäiskansat, kansantarut ja suomalaisilla muinainen, kalevalainen menneisyys.

Kun Wikström rantautui Pariisiin vuonna 1885, oli hän yhtä rahaton kuin kaikki muutkin. Hän kirjoitti äidilleen: "Rakas mammaseni! Minä olen nyt maailman sydämessä, minä olen Pariisissa."

Ensimmäisen talven hän asui Axel Gallénin kanssa samassa ullakkohuoneessa, "ryövärikortteleissa" osoitteessa Rue de Battignolles 73. "En liioittele sanoessani pieneksi sitä noin 7-8 neliön huonetta, josta välttämättömän tilansa veivät sänky, kamina ja pöytä." Kuvassa Visavuoren museossa kuvien ja kertomusten perusteella rekonstruoitu ullakkohuone. 

Alkuperäisyyden ja realismin vaatimus sai suomalaiset taiteilijat kääntämään katseensa takaisin koti-Suomeen. Suomi taisteli tiukkenevien sääntöjen ja lakien alla, ja alkoi yhä selvemmin vaatia itselleen itsenäisyyttä. Taiteilijat halusivat olla osa tätä itsenäisyystaistelua omalla taiteellaan ja siksi he valitsivat "korpiateljeet" maailman sydämen sijaan. Ensin rakentui Visavuori, sitten Kalela, Halosenniemi, Hvitträsk, Ainola ja muut kansallisromantiikan kodit.

Pariisin vuodet kulkivat kuitenkin mukana aina. Ranskan lippu liehui hyllyn päällä,  ja kun Wikström halusi kuvata vaimonsa Alicen ateljeen lyijylasi-ikkunaan, hän kuvasi tämän Ranskan lippua vasten. Ikkunassa Alice levittää kätensä ja rukoilee apua, koska hän on keskellä lumimyrskyä. Hän ajattelee mielessään Välimeren sineä ja auringon hehkua, ja näistä kolmesta väristä muodostuu Ranskan lippu.

Tänään Alice levittää kätensä rukoillakseen rakkaan Pariisin puolesta. Suomen taide ja kulttuuri ovat Pariisille paljon velkaa.