Suomen kuuluisin luulosairas

PROLOGI

Aion nyt kirjoittaa asiasta, josta ei nykyisen tietosuojalain mukaan varmaankaan saa kirjoittaa: toisen ihmisen terveydentilasta. Jos et halua olla osana tätä harkittua rikosta, voit siirtyä suoraan vaihtoehtoiseen kirjoitukseen, joka seuraa tämän tekstin jälkeen ja jossa käsitellään sama asia laillisin keinoin otsikolla ”Suomen kuuluisin jossakin”. 

JA SITTEN TEKSTI:

Kari kertoi julkisesti olevansa luulosairas. Hän tiesi kärsivänsä neuroottisesta pelkotilasta, joka hänen kohdallaan ilmeni luulosairautena. Oire seurasi häntä lapsuudesta saakka ja hän suhtautui siihen humoristin täydellä vakavuudella. Ja vakava se olikin: nuorena hän saattoi saada näppylöitä pelkästä mielikuvituksesta, kun hän pelkäsi sairastuvansa rokkoon.

Vakava tilanne oli myös Karin lähipiirille, joka loputtomiin joutui kuulemaan mikä milloinkin oli vialla. ”Perhekuntaa tietenkin väsyttää kuunnella, missä minulla milloinkin on syöpä. Toimituksessakin kysytään aina, että missä sinulla on syöpä.”, Kari tunnusti. Toisaalta, hänen vaimonsa Lippe myös ymmärsi, että Karille oli normaalia olla sairas. Kaikkein vaikein oli tilanne, kun mikään ei vaivannut. Silloin Kari hermostui toden teolla, sillä eihän sitä voi tietää missä päin ruumista tauti piilee, jos se ei anna mitään oireita! Lipen muisteluiden mukaan silloin todella harvoin, kun Kari OLI sairas, hän oli erinomaisella tuulella ja lauhkea kuin lammas. Oli siis aina parempi, jos oli jotakin mistä huolehtia: ”Mutta nyt on uusi paniikki, näppylä kitalaessa ja syntymämerkki-pikasyöpä käsivarressa. Kaikki on siis O.K.”, kirjoitti Kari Visavuoresta Lipelle vuonna 1957.

Kari tiesi olevansa harvinaisen terve ihminen, mutta jos tapahtui jotakin epätavallista, oli hän heti valppaana. Hän itse totesi, että hänellä on tavattoman herkät mittarit ja useimmiten johtui mittarin herkkyydestä, että se vilkutti aivan turhaan. Jos joku perheenjäsenistä sairastui, alkoi Kari myös heti kulkea kuumemittari kainalossa. Kun iho tuntui kuivalta, Kari rapsutteli sitä mietteissään: ”Ei tää oo normaalia – tää on kuolevan ihmisen iho… Mulla voi kuitenkin olla joku vaarallinen sisustauti, joka antaa iho-oireita.”

Karilla oli vuosien varrella useita luottolääkäreitä, jotka saivat tottua hänen omalaatuiseen olotilaansa. Kari hyväksyi lääkärikseen vai niitä, jotka suhtautuivat hänen huoliinsa ymmärryksellä eivätkä yrittäneet vähätellä niitä. Erityisellä lämmöllä Kari muisteli tarunhohtoista tohtori Pentti Halosta, joka onnistui rauhoittamaan Karin pelkällä läsnäolollaan. Erään kerran Kari huomasi ensimmäisten sorminivelten kohdalla punaisia nystyröitä ja näytti niitä Haloselle ihmetellen, mitä ne ovat. Pentti Halonen vastasi: ”En minä tiedä”. Kari rauhoittui oitis. Koska Halonen ei tiennyt, mitä nystyrät olivat, ne eivät voineet olla vaarallisia.

Toki tilanne saattoi joskus olla surkuhupaisa, sillä Kari tiesi sairauksista aika tavalla ja saattoi tulla vastaanotolle valmiin diagnoosin kanssa. Näin kävi erään kerran, kun Kari kiirehti Halosen vastaanotolle, koska hänellä oli sisäinen verenvuoto ylemmässä suolistossa, ilmeisesti ohutsuolessa. Diagnoosin syynä oli musta kakka. Kärsivällinen Halonen kysyi, mitä Kari oli syönyt, mutta Kari väitti syöneensä ihan tavallista. ”Jos huomennakin on sama vaiva, niin täytyy ottaa röntgen”, tuumasi Halonen ja Kari oli paniikissa. Mutta seuraavana päivänä vaiva oli poissa: Kari ei ollut muistanut syödä toista pussillista lakritsia.

”Ainakin minä olen aina antanut lääkärilleni valmiin diagnoosin, joka pitää paikkansa. Tai sitten ei. Ihan niin kuin lääkärien omatkin diagnoosit”, totesi Kari.

EPILOGI

Jos luit tämän ja ihmettelet, mistä olen tekstini ammentanut, lue vaihtoehtoinen kirjoitukseni ”Suomen kuuluisin jossakin”, joka seuraa tässä seuraavana.