tiistai 26. tammikuuta 2016

Porkkana ei maistu, jos on syönyt liikaa karjalanpiirakkaa...

Porkkalan palautuksesta tulee 26.1.2016 kuluneeksi 60 vuotta. Palautuksesta puhutaan "yllätyksenä", koska vuokra-aika oli sovittu aina vuoteen 1994 asti. Kevättalvella 1955 Neuvostoliitto kuitenkin jo harkitsi hankalasti huollettavasta alueesta luopumista ja luovuttamisesta oli käyty neuvottelut syksyllä 1955.

Presidentti J.K. Paasikivi oli suuressa roolissa Porkkalan palautuksessa. 19.9.1955 Paasikivi allekirjoitti Moskovassa sopimuksen, jossa YYA-sopimusta jatkettiin 20 vuodella ja samalla sovittiin Porkkalan luovutuksesta takaisin Suomelle. Paasikiven yksi siteeratuimpia lauseita lienee tuon matkan jälkeen annettu lausahdus: "Olen tehnyt Neuvostoliittoon seitsemän matkaa ja ensimmäista kertaa palaan sieltä tyytyväisin mielin".

Tämä sinänsä mukava uutinen sai nopeasti kuitenkin monenlaista poliittista väriä, kun Suomen lehdistö alkoi pohtia mitkä olivat Neuvostoliiton motiivit ennenaikaiselle palauttamiselle. Suomessa oli tulossa presidentinvaalit ja kampanjointi kävi jo syksyllä 1955 kiivaana. Yrittikö Neuvostoliitto vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin? Ja kenen hyväksi? Ainakin kiistelty pääministeri Urho Kekkonen otti kaiken hyödyn irti Porkkalan palautusuutisesta, jopa niin, että Kekkosen kriitikot katsoivat hänen yrittäneen napata itselleen koko kunnian. Näihin kriitikoihin kuului tietenkin myös pilapiirtäjä Kari Suomalainen.


Heti Paasikiven syksyn matkan jälkeen Kari julkaisi oheisen piirroksen, jossa Kekkonen kiilaa Paasikiven ohi ja lupailee kansalle Karjalan palautusta, jos vain hänestä tulee uusi presidentti. 

Kuuluisin Karin Porkkala-aiheinen piirros syntyi vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Porkkalan palautuksen 10-vuotisjuhlaa juhlittiin vuonna 1966 näyttävästi. Neuvostoliiton arvovaltainen delegaatio sai kuitenkin aamuteensä väärään kurkkuun, kun juuri palautuspäivänä Helsingin Sanomien sivuilla komeili piirros "Satu porkkanasta".


Kuvassa Kari leimasi Porkkalan vuokra-alueen ennenaikaisen palauttamisen merkityksettömäksi ja sen juhlimisen aiheettomaksi. Piirros aiheutti neuvostoliittolaisten taholta niin voimakkaan reaktion, että ulkoministeri Ahti Karjalainen joutui neuvottelemaan presidentti Kekkosen kanssa toimenpiteistä. Presidentti ja ulkoministeri päättivät, että he kutsuvat päätoimittaja Teo Mertasen puhutteluun ja antoivat aiheesta lehdelle kirjallisen paheksuntansa, joka oli varsin jyrkkä.

"Satu Porkkanasta" on ilman muuta yksi Karin uran uskaliaimmista ja nerokkaimmista piirroksista. Se on ilkeä, hauska ja nokkela, ja kuitenkin niin osoittelevan yksinkertainen että tyhmempikin sen ymmärtää. Voimme vain kuvitella Karin itsetyytyväisen olemuksen, kun hän on kuullut Teo Mertasen nuhteluista. 

Merkityksellistä tässä piirroksessa on myös se, että Helsingin Sanomat julkaisi sen. Huomaattehan, että kukaan ei yrittänytkään ottaa pilapiirtäjää puhutteluun tai esittää hänelle paheksuntaansa, vaan nimenomaan lehti kantoi asiasta vastuun ja lehden puolelta päätoimittaja. Helsingin Sanomat saattoi langeta itsesensuuriin omissa jutuissaan ja kirjoituksissaan, mutta päätoimittajat yksi toisensa jälkeen antoivat Karin vapaasti piikitellä Neuvostoliittoa. "Satu porkkanasta" ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Neuvostoliiton taholta annettiin ymmärtää, että nyt mennään liian pitkälle. Mutta puhuttelun jälkeen palattiin taas arkeen, ja jos aihetta löytyi – ja sitähän löytyi – Kari piirsi jälleen jotakin sopivan ilkeää.



1 kommentti:

  1. Yhtäläisyyksiä tähän päivään ei tarvitse etsiä... "Täivaltion" on paras pitää suu supussa herrakansan edessä.

    VastaaPoista