tiistai 12. kesäkuuta 2018

Osasiko Kari todella ennustaa?

Osasiko Kari ennustaa? Miten muuten kolmekymmentä tai jopa neljäkymmentä vuotta sitten piirretyt kuvat voisivat olla niin ajankohtaisia, kuin ne ovat? Hallituksen venkoilut, maailmanpoliittiset suhdanteet ja arkipäivän tilanteet näyttäytyvät Karin piirroksissa sellaisina, kuin ne olisi piirretty juuri tänään. 

Karilta kysyttiin aikanaan, viihtyykö hän nykyhetkessä? Kari vastasi viihtyvänsä, mutta väitti olevansa aina eteenpäin menossa. ”Mieluummin elän tulevaisuudessa kuin nykyisyydessä”, hän sanoi. Mutta koska kyseessä on Kari, on hän hetken kuluttua jo lievässä ristiriidassa omien mielipiteidensä kanssa: ”Sitä voi kuvitella mitä tahansa, mutta on parempi pitäytyä tähän aikaan. Tulevaisuuteen ei voi varautua niin kovin tarkasti”. 

Osasipa Kari ennustaa tai ei, elelipä hän omassa nykyhetkessään tai tulevaisuudessa, niin yksi asia on hänen piirrostensa perusteella selvää: ihminen ei ole muuttunut miksikään. Maailma ympärillä saattaa muuttua, mutta ihminen ja hänen tekonsa toistuvat samankaltaisina vuosikymmenestä toiseen. 


Karin piirroksia on hauska peilata sitä vasten, missä tilanteessa ne on piirretty ja mikä tilanne on nyt.  Eräs tällaisista piirroksista on vuodelta 1976, jolloin Suomessa säädettiin ensimmäinen tupakkalaki. Laki tuli voimaan vuonna 1977 ja se kielsi tupakkatuotteiden myymisen alle 16-vuotiaille (!) ja tupakoinnin yleisissä kulkuneuvoissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Laki ei kuitenkaan velvoittanut esimerkiksi tupakkatuotteiden myyjää tarkistamaan ostajan ikää. Nykytilanteeseen verrattuna laki tuntuu vähintäänkin lepsulta, mutta Kari ennakoi heti lakiesityksen jälkeen, mitä tuleman pitää: tupakointi kielletään lopulta kokonaan. Kari rinnasti piirroksessaan tupakkalain ja vuoden 1866 alkoholilain, jolla kiellettiin kotitekoisen pontikan keitto. Enää ei olla kaukana Karin tulevaisuusvisiosta, tupakkalakia on tarkistettu ja kiristetty vuoden 1976 jälkeen noin 40 kertaa. 


Toinen mielenkiintoinen Karin piirros on vuodelta 1979, jossa hän ennakoi terveysvaroituksista, joita on ennen pitkää vaadittu miltei kaikkiin tuotepakkauksiin. Tuotepakkausten erilaiset varoitustekstit ovatkin nykyään muuttuneet jo parodiaksi itsessään, sillä esimerkiksi pähkinäpussin kyljestä voi lukea tekstin: ”Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää”. Niin todeksi piirros on muuttunut, että se ei enää ole lainkaan hauska samalla tavalla kuin se on ollut ilmestyessään. 


Mutta uskokaa tai älkää, Kari ei ihan aina ollutkaan oikeassa eikä toden totta osannut ennustaa. Siitä esimerkkinä olkoon yllä oleva kuva vuodelta 1964. Beatles-mania oli tuolloin hurjimmillaan ja sattumoisin juuri sinä vuonna 76-vuotias ranskalainen laulaja, alan todellinen supertähti Maurice Chevalier konsertoi Suomessa. Koska Karin mielestä jazz- ja popmusiikki oli ”aikamoista himphamppua” eikä hän ymmärtänyt beatlemaniaa ollenkaan, ilakoi hän kuvittelemalla millaisia täriseviä ukkeleita popparit olisivat ehtiessään hurmaavan Chevalierin kanssa samoille vuosiluvuille. ”Tämä ruma rääkyminen ja hirveä jumputus, se on hyvin halpa huuli”, Kari ihmetteli, vaan kuinkas sitten kävikään? Ringo Starr täyttää tänä vuonna 78 vuotta, kiertää edelleen maailmaa ja vetää Helsingissäkin jäähallin täyteen tähtimuusikoita pursuavan kokoonpanonsa kanssa. Eikä loppua ole näkyvissä, sillä Ringo on luvannut keikkailla niin kauan kuin rumpukapulat pysyvät kädessä!

1 kommentti:

  1. Se on maapähkinäpussi. Ja maapähkinä ei taas nimestään huolimatta ole pähkinä. Eli maapähkinää voi syödä muille pähkinöille allerginen.

    VastaaPoista