Karista, kissoista ja Karin kissoista

Kari kehitteli pilapiirroksiin oman hahmonsa, pienen mustahattuisen ukon, heti uransa alussa 1950-luvulla. ”Se on pieni ja musta kuten minun sieluni”, hän sanoi. Mustan ukon ilkikurista ilmettä tehostivat kaksi kissaa, jotka seurasivat piirtäjää pilapiirroksissa. Kissoilla oli esikuvansa todellisuudessa, ne olivat Karin siamilaiset kissat Möksö ja Pikku kissa (tai Pieni).

Karin omakuva, sekä piirrosten Möksö ja Pikku kissa. Pikku kissa on tyttö ja sillä on rusetti kaulassa, Möksö on poikakissa.

Kari oli leimallisesti kissaihminen, koirista hän ei piitannut. Karimaiseen tapaansa hän sai perusteltua jopa kissan humoristisuuden ylivertaiseksi koiraan verrattuna: ”Kissa on hyvin plastinen, ja sitä paitsi kissassa on huumoria, mitä koirassa ei ole. Koira voi olla hauska ja pirteä, mutta se on kuin ihminen, joka nauraa: hah-hah-haa. Ei se merkitse, että se on huumoria. Mutta kissassa on huumoria, se on eräässä mielessä hyvin salaperäinen. Kissan luonne on hyvin outo, ilmankos sitä on palvottu jumalana, mutta koiraa ei koskaan.”

Kissaa pidetään yleisesti itsekkäänä ja ylimielisenä eläimenä, eikä Kari näitä ominaisuuksia kieltänytkään. Hän kuitenkin oli sitä mieltä, että juuri sen takia kissasta pitäminen on epäitsekästä pitämistä. ”Itsekkäät ihmiset valitsevat koiran, koska he haluavat nähdä sen palvovat silmät”, Kari sanoi.

Kaiken sanotun jälkeen on tietysti ilmiselvää, että Kari rinnasti itsensä kissaan. Kari ei mielellään matkustanut, ei ulkomailla eikä kotimaassa, eikä hän varsinkaan harrastanut mitään seurapiiritapahtumia ja juhlia. Kari sanoi: ”Olen vähän kuin kissa, minua on vaikea saada pois kotinurkasta. Koirat huohottavat kauheasti, heiluttavat häntäänsä ja juoksevat kylillä. Kissa senkun löhöö pankolla mukavasti. ”

Arvaamattomuus on myös kissan luoteenpiirre, jonka Kari tunnusti omakseen: ”Siinäkin suhteessa olen kissaeläin, että juuri kun kaikki luulevat minun olevan rauhallinen, saatan raapaista ilman syytä.”

Kari piirustuspöydän ääressä, Möksö ja Pikku kissa touhuavat mukana.

Kissat saivat kuitenkin Karissa esiin hänen lempeämmän puolensa. Pikku kissa ja Möksö olivat Karin kissoja, ne olivat hänellä jo ennen kuin hän meni naimisiin Lippensä kanssa. Kun nuori pari oleskeli välillä eri paikkakunnilla, Kari Visavuoressa ja Lippe Helsingissä, referoi Kari kirjeissään kissojen edesottamuksia. Hän kertoo, miten on filmannut Möksöä saalistamassa kesyä mustarastasta tai kuinka hän on hoitanut Pikku kissan tulehtunutta silmää. Sekä oman että Lipen todistusten mukaan Kari oli myös täysin toivoton kissojen omistaja siinä mielessä, että hän hemmotteli ne piloille. Visavuoresta Kari kirjoitti Lipelle hyvin kuvaavan lausahduksen:  ”Mutta täälläkin niitten lihalasku on kuukaudessa 7,500:-. Tuntuva vahinko köyhälle miehelle.”

On hämmentävää, miten tiukassa ajatus Karista ja kissoista on edelleen ihmisten mielissä, sillä Karin kissat poistuivat sekä tästä maailmasta että myös hänen pilapiirroksistaan jo vuonna 1957. Jonkin aikaa Kari piirsi kissat enkeleinä seuraamaan mustaa ukkoa, mutta suhteellisen pian hän luopui tästä tavasta.

Karin perheessä on Möksön ja Pikku kissan jälkeen ollut useita kissapersoonallisuuksia, mutta pilapiirroksiin päätyivät vain nämä kaksi. Kari piirsi pilapiirroksiinsa usein henkilökohtaisia tapahtumia ja ajatuksia, joten kissojen kuolemat päätyivät myös Helsingin Sanomien sivuille. 20.10.1957 julkaistiin tämä varsin koskettava piirrossarja, jossa Pikku kissa siirtyy ajasta ikuisuuteen. Piirrossarja on ainutlaatuinen, sillä siinä yhdistyvät pilapiirros, huumori ja lopulta järkyttävän hellät ja todenmukaiset jäähyväispiirrokset kuolevasta kissaeläimestä. Piirrokset on tehty hauraille paperinpaloille, kuulakärkikynällä, nopeasti luonnostellen ja niissä on sellaista herkkyyttä, että itse en pysty koskaan näitä kuivin silmin katsomaan.

”Toinen Karin kissoisa – se jolla oli rusetti kaulassa – kuoli viime viikolla. Se oli arka ja lempeäluontoinen ja  jos se olisi ollut ihminen, se olisi pitänyt vanhanaikaisesta runoudesta. Se haudattiin viime viikon perjantaina pahvilaatikossa, jossa luki ”Tämä puoli ylöspäin”.

”Tästä lähtien Kari ja jäljelle jäänyttä kissaa seuraa aina valkoinen enkelikissa. Alhaalla nähdään viimeiset piirrokset Pikku kissasta sen jo nieltyä narkoosikapselit, jotka vapauttivat sen kasvaimesta johtuvista kärsimyksistä.”

HS 20.10.1957