Kari kehitteli pilapiirroksiin oman hahmonsa, pienen
mustahattuisen ukon, heti uransa alussa 1950-luvulla. ”Se on pieni ja musta
kuten minun sieluni”, hän sanoi. Mustan ukon ilkikurista ilmettä tehostivat kaksi
kissaa, jotka seurasivat piirtäjää pilapiirroksissa. Kissoilla oli esikuvansa
todellisuudessa, ne olivat Karin siamilaiset kissat Möksö ja Pikku kissa (tai
Pieni).
 |
| Karin omakuva, sekä piirrosten Möksö ja Pikku kissa. Pikku kissa on tyttö ja sillä on rusetti kaulassa, Möksö on poikakissa. |
Kari oli leimallisesti kissaihminen, koirista hän ei
piitannut. Karimaiseen tapaansa hän sai perusteltua jopa kissan humoristisuuden
ylivertaiseksi koiraan verrattuna: ”Kissa on hyvin plastinen, ja sitä paitsi
kissassa on huumoria, mitä koirassa ei ole. Koira voi olla hauska ja pirteä,
mutta se on kuin ihminen, joka nauraa: hah-hah-haa. Ei se merkitse, että se on
huumoria. Mutta kissassa on huumoria, se on eräässä mielessä hyvin
salaperäinen. Kissan luonne on hyvin outo, ilmankos sitä on palvottu jumalana,
mutta koiraa ei koskaan.”
Kissaa pidetään yleisesti itsekkäänä ja ylimielisenä
eläimenä, eikä Kari näitä ominaisuuksia kieltänytkään. Hän kuitenkin oli sitä
mieltä, että juuri sen takia kissasta pitäminen on epäitsekästä pitämistä. ”Itsekkäät
ihmiset valitsevat koiran, koska he haluavat nähdä sen palvovat silmät”, Kari
sanoi.
Kaiken sanotun jälkeen on tietysti ilmiselvää, että Kari
rinnasti itsensä kissaan. Kari ei mielellään matkustanut, ei ulkomailla eikä
kotimaassa, eikä hän varsinkaan harrastanut mitään seurapiiritapahtumia ja juhlia.
Kari sanoi: ”Olen vähän kuin kissa,
minua on vaikea saada pois kotinurkasta. Koirat huohottavat kauheasti,
heiluttavat häntäänsä ja juoksevat kylillä. Kissa senkun löhöö pankolla mukavasti.
”
Arvaamattomuus on myös kissan luoteenpiirre, jonka Kari
tunnusti omakseen: ”Siinäkin suhteessa olen kissaeläin, että juuri kun kaikki
luulevat minun olevan rauhallinen, saatan raapaista ilman syytä.”
 |
| Kari piirustuspöydän ääressä, Möksö ja Pikku kissa touhuavat mukana. |
Kissat saivat kuitenkin Karissa esiin hänen lempeämmän
puolensa. Pikku kissa ja Möksö olivat Karin kissoja, ne olivat hänellä jo ennen
kuin hän meni naimisiin Lippensä kanssa. Kun nuori pari oleskeli välillä eri
paikkakunnilla, Kari Visavuoressa ja Lippe Helsingissä, referoi Kari
kirjeissään kissojen edesottamuksia. Hän kertoo, miten on filmannut Möksöä
saalistamassa kesyä mustarastasta tai kuinka hän on hoitanut Pikku kissan
tulehtunutta silmää. Sekä oman että Lipen todistusten mukaan Kari oli myös
täysin toivoton kissojen omistaja siinä mielessä, että hän hemmotteli ne
piloille. Visavuoresta Kari kirjoitti Lipelle hyvin kuvaavan lausahduksen: ”Mutta täälläkin niitten lihalasku on
kuukaudessa 7,500:-. Tuntuva vahinko köyhälle miehelle.”
On hämmentävää, miten tiukassa ajatus Karista ja kissoista
on edelleen ihmisten mielissä, sillä Karin kissat poistuivat sekä tästä
maailmasta että myös hänen pilapiirroksistaan jo vuonna 1957. Jonkin aikaa Kari
piirsi kissat enkeleinä seuraamaan mustaa ukkoa, mutta suhteellisen pian hän
luopui tästä tavasta.
Karin perheessä on Möksön ja Pikku kissan jälkeen ollut
useita kissapersoonallisuuksia, mutta pilapiirroksiin päätyivät vain nämä
kaksi. Kari piirsi pilapiirroksiinsa usein henkilökohtaisia tapahtumia ja
ajatuksia, joten kissojen kuolemat päätyivät myös Helsingin Sanomien sivuille.
20.10.1957 julkaistiin tämä varsin koskettava piirrossarja, jossa Pikku kissa
siirtyy ajasta ikuisuuteen. Piirrossarja on ainutlaatuinen, sillä siinä
yhdistyvät pilapiirros, huumori ja lopulta järkyttävän hellät ja todenmukaiset
jäähyväispiirrokset kuolevasta kissaeläimestä. Piirrokset on tehty hauraille
paperinpaloille, kuulakärkikynällä, nopeasti luonnostellen ja niissä on
sellaista herkkyyttä, että itse en pysty koskaan näitä kuivin silmin katsomaan.
”Toinen Karin kissoisa – se jolla oli rusetti kaulassa –
kuoli viime viikolla. Se oli arka ja lempeäluontoinen ja jos se olisi ollut ihminen, se olisi pitänyt
vanhanaikaisesta runoudesta. Se haudattiin viime viikon perjantaina
pahvilaatikossa, jossa luki ”Tämä puoli ylöspäin”.
”Tästä lähtien Kari ja jäljelle jäänyttä kissaa seuraa aina
valkoinen enkelikissa. Alhaalla nähdään viimeiset piirrokset Pikku kissasta sen
jo nieltyä narkoosikapselit, jotka vapauttivat sen kasvaimesta johtuvista
kärsimyksistä.”
 |
| HS 20.10.1957 |
