Jostain
syystä maat esitetään useimmiten naishahmoina, ja niinpä Suomeakin ryhdyttiin
kuvaamaan Suomi-neitona jo 1700-luvulta lähtien. Kari Suomalaisen
pilapiirroksissa Suomi-neito on seikkaillut alusta asti eli 1950-luvulta
lähtien, mutta toisin kuin muiden taiteilijoiden teoksissa, Karin Suomi-neito
ei aina selviä ilman kolhuja ja ikääntymisen merkkejä. Parasta Karin
Suomi-neidossa onkin se, miten se tempautuu mukaan historian tapahtumien
pyörteisiin.
Suomi-neito
näyttäytyy Karin kuvissa ikuisena optimistina, peräänantamattomana ja ehkä jopa
pikkuisen naiivina hahmona. Siinä missä muut maat tuntuvat hyvin olevan perillä
toistensa tekemisistä ja tulevaisuuden suunnasta, Suomi-neito joutuu aina
tekemään päätöksensä yksin. 1970-luvun pahan laman ollessa taittumassa
parempaan Karin Suomi-neito juoksee "kansainvälisen
suhdannenousu"-junan perässä minkä kintuistaan pääsee, mutta erehtyy
lopulta raiteista eikä pääsekään kyytiin. Muu maailma kyllä nautiskelee
leppoisasta tunnelmasta junavaunussa. Tilannekuva, jonka taustatilanne ei ole
hauska: Suomella ei mennyt hyvin.
Kari
oli omallaan tavallaan isänmaallinen mies. "Minä olen Suomeen ja Suomi minuun tyytyväinen", hän tuumiskeli kerran. Kari suhtautui hyvin epäluuloisesti kaikkeen kansainväliseen yhteistyöhön, jonka hän koki vievän Suomen omaa päätäntävaltaa pois kotimaasta. Olipa kyse vapaakaupasta, yhteisestä valuutasta tai Euroopan Yhteisöstä, Kari oli sitä vastaan. Isot herrat huijaavat Karin kuvissa viatonta Suomi-neitoa, lipevä EEC-herra pelaa rättipokassa Suomi-neidon ihan alasti.
Euroopan Unioniin liittymistä vastaan Kari jaksoi kuvissaan taistella loppuun asti. Tämä on sikäli hauskaa, että Helsingin Sanomat oli yksi vaikutusvaltaisimmista jäsenyyden kannattajista. Tulihan siinä tietysti mukavanlaista ristiriitaa, kun ensin pääkirjoituksessa otetaan pontevasti kantaa jäsenyyden puolesta ja kirjoituksen alla Karin piirroksessa koko touhu leimataan idioottimaiseksi. Karin silmissä näytti siltä, kuin Suomi-neito syöksyisi hallitsemattomasti, kädet silmillä eli mitään ymmärtämättä ja seurauksista välittämättä kohti Euroopan Yhteisöä.
Ei Suomi-neidolla aina kotimaassakaan helppoa ollut. Karin piirrosten suosikkihahmo, ikinuori, häikäilemätön ja omaa etuaan tavoitteleva presidentti Kekkonen on hienossa "Keisarivalssi"-kuvassa kaapannut sievän Suomi-neidon sellaiseen tanssin pyörteeseen, etteivät jalat enää osu maahan. Kekkonen vei, Suomi vikisi.
Kari päätti aikanaan, että hän ei piirroksissaan vanhenna koskaan Kekkosta: Kekkonen säilyi aina samannäköisenä vaikka ikävuosia kertyi kuinka paljon. Samaa kohtaloa ei saanut Suomi-neito. Suomi-neito rapistuu vuosien saatossa, pulskistuu, saa silmäpussit ja hiuksetkin saattavat hapsottaa. Niin käy, jos suomettuu liikaa...
Oma suosikkikuvani Suomi-neidosta kiteyttää mielestäni koko sodanjälkeisen Suomen historian yhteen piirrokseen. Kun Harry Kivijärven suunnittelema presidentti J.K. Paasikiven muistomerkki julkistettiin, herätti se valtavasti keskustelua. Kaikista moderneista taideteoksista ja monumenteista se oli myös Karin suosikki, sillä hän kommentoi sitä usealla piirroksella. Muistomerkki koostuu kahdesta jykevästä, mustagraniittisesta kivipaadesta ja sen nimi on "Itä ja Länsi". Kuten aina, monumentin abstraktinen muotokieli ei saanut varauksetonta hyväksyntää, vaan osa olisi mieluusti nähnyt Paasikivestä tehtävän niin sanotun "näköispatsaan". Karin hervottoman hauska ja viiltävän terävä kuva iski keskelle tätä figuratiivisen ja abstraktin taiteen kiistakeskustelua.
"Minun piirroksissani on se ikävä puoli, että ne jollain tavalla pitävät paikkansa", Kari Sanoi. Ja niinpä, mitäpä muutakaan Suomen ja Suomi-neidon taival on ollut kuin tasapainoilua idän ja lännen välissä!
